Lähtisitkö osaajaksi Ruotsiin?

|
Uutinen
Kuuntele

Ruotsissa on huutava pula kokeneista it-osaajista ja insinööreistä. Nyt ruotsalaisyritykset hakevat osaajia Suomesta.

– Ruotsissa yritykset rekrytoivat suoraan oppilaitoksista, mutta opiskelija tai vastavalmistunut ei ole vielä ammattilainen. Ruotsissa on pula kokeneista osaajista, jotka pystyvät yhdistämään ja ajattelemaan asioita laajasti, kertoo Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija Arne Linderborg.

Ruotsalaisyritykset ovat lähteneet merta edemmäs kalaan. Helsingissä järjestettiin 23.4. rekrytointitilaisuus, jossa ruotsalaiset yritykset ja suomalaiset työnhakijat kohtasivat. Tapahtuman järjestivät suomalaiset ja ruotsalaiset EURES-neuvojat yhdessä. 

– Suomessa jää työttömäksi sellaisia kokeneita osaajia, joita ruotsalaiset yritykset etsivät. Eikö olekin parempi, että he saavat Ruotsista töitä kuin se, että he jäisivät Suomeen yhteiskunnan ja itsensä rasitteeksi? Ulkomaille työllistyvällä ammattitaito pysyy terässä ja jopa kehittyy, tapahtumaa järjestänyt Linderborg sanoo.

– Tilanteet elävät ja muuttuvat. Jonain päivänä asetelma on toisinpäin, ja entistä ammattitaitoisempi insinööri palaa takaisin Suomeen tekemään arvokasta työtä.

Linderborgin mukaan Suomessa ict-alalle rekrytoidaan jatkuvasti, mutta osaamiskriteerit ovat tarkat. Työnhakijan täytyy osata esimerkiksi tiettyä ohjelmointikieltä, jotta hänet valitaan.

Avoimia paikkoja ja uusia ideoita

Helsingin rekrytointitapahtuma oli jatkoa Turussa viime joulukuussa pidetylle vastaavanlaiselle tapahtumalle. Ruotsalainen EURES-neuvoja Mats Nilsson oli mukana järjestämässä molempia tapahtumia.

– Samaan aikaan tapahtumien kanssa yritykset mainostivat avoimia työpaikkoja myös TE-palveluiden verkkosivuilla. Saimme Turun tilaisuudesta pelkästään positiivista palautetta, Nilsson kertoo.

Helsingin tapahtumassa oli paikalla neljä yritystä. Lisäksi Nilsson ja hänen kollegansa Jerker Claesson edustivat useaa yritystä, jotka etsivät osaajia. Työnhakijoita paikalla kävi noin sata.

– Päivä sujui mukavasti. Työsuhteita ei välttämättä heti syntynyt, mutta prosessi menee eteenpäin ja jatkuu esimerkiksi haastatteluilla, Linderborg summaa tilaisuuden päätteeksi.

– Moni sanoi, että tänne kannatti tulla jo sen takia, että sai käydä hyviä keskusteluja alan ammattilaisten kanssa. Osa työnhakijoista kertoi hakanneensa päätään seinään jo kauan, mutta täältä he kokivat saaneensa uusia ideoita omaan työnhakuunsa ja osaamiseensa, hän jatkaa.

Nilssonin mukaan ruotsalaisyrityksillä on yleensä positiivinen kuva Suomesta ja yritykset ovat kiinnostuneita suomalaisista osaajista.

– Yritykset tietävät Suomen työttömyystilanteesta ja toisaalta korkeasta it-osaamisesta. Plussaa on toki se, että Suomi on lähellä sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti – ja monet suomalaiset puhuvat ruotsia, Nilsson sanoo.

Sekä Linderborg että Nilsson pitävät mahdollisena, että vastaavia rekrytointitilaisuuksia järjestetään tulevaisuudessakin – myös muiden maiden kanssa. EURES-neuvojien verkosto keskustelee Euroopan työttömyystilanteesta jatkuvasti.

– EU:n ja ETA-alueen taustalla on ajatus työvoiman vapaasta liikkuvuudesta ja siitä, että työvoiman tarpeita voidaan tasata, Linderborg sanoo.

  • LinkedInissä on ryhmä it-osaajille ja insinööreille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään Ruotsissa. Tutustu ja liity ryhmään: EURES Sweden Tech Group