Parasta Suomelle blogi: Miksei sovittaisi myös tuottavuuden parantamisesta?

|
Uutinen
Kuuntele

Kukaan ei ole vielä niin tosissaan esittänyt paikallista sopimista, että olisi hahmotellut juridista mallia, jolla taataan tasapuolinen neuvottelutilanne, kirjoittaa Jouni J Särkijärvi Parasta Suomelle -blogissa.

Eduskuntavaalien alla työmarkkinoiden kehittäminen on ollut tapetilla. TEKin valtuuston jäsen ja entinen kansanedustaja Jouni J Särkijärvi listaa blogikirjoituksessaan omat ehdotuksensa.

– On selvää, että paikallinen sopiminen on joskus järkevää, mutta sitä ei ole vielä kehitetty toimivaksi. Kukaan ei ole vielä niin tosissaan esittänyt paikallista sopimista, että olisi hahmotellut juridista mallia, jolla taataan tasapuolinen neuvottelutilanne, Särkijärvi kirjoittaa.

– Toinen tarpeellinen innovaatio olisi tuottavuuden parantamisesta sopiminen. Palkankorotusvara riippuu siitä, kuinka yritys pärjää markkinoilla. Tuottavuudella on tässä keskeinen rooli, ja siksi työnantajan tulisi sitoutua sen kehittämiseen. Osapuolet sopisivat tavoitteista sekä siitä, miten ne saavutettaisiin. Näitä voisivat olla esimerkiksi työilmapiirin parantaminen tai yksilöityjen tuottavien investointien tekeminen, Särkijärvi jatkaa.

Parasta Suomelle -blogissa tekkiläiset eri alojen asiantuntijat pohtivat, miten Suomen suunta saadaan käännettyä.