Ruotsin malli ja nollalinja eivät kelpaa JUKOlle

|
Uutinen
Kuuntele

Ruotsin palkkamalli ei kelpaa sellaisenaan Suomeen, korostaa Julkisalan neuvottelujärjestö JUKO.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen ja Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin raportti Suomen talouden kilpailukyvyn kohentamiseksi kyykyttää JUKOn puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan rankasti julkisen sektorin työntekijöitä.

– Raportin mukaan työmarkkinaosapuolten tulee päästä sopuun kilpailukykyä tukevasta palkkamallista, jollainen on esimerkiksi Ruotsissa. Meille se ei sovi, sillä julkinen sektori jää siinä mallissa selvästi jalkoihin, Luukkainen toteaa.

Ostovoimaa ei voi rakentaa verokorotusten varaan

Ruotsin mallissa vientiteollisuus ottaa käytännössä palkkaneuvotteluissa päänavaajan roolin ja teollisuuden palkat tarkistetaan neuvotteluissa ensimmäisinä niin, että ne ovat mallina muille sektoreille.

– Suomessa sopimuskorotukset eivät anna oikeaa kuvaa todellisesta palkkakehityksestä. Teollisuuden ja yksityisen sektorin palkat kehittyvät suurelta osin palkkaliukumien kautta, toisin kuin naapurimaassamme. Kun julkisen sektorin palkat ovat meillä liukumien ulkopuolella, kunta-alan ja muun julkisen sektorin työntekijät jäävät jälkeen yleisestä palkkakehityksestä.

Raportissa esitetään niin alhaista palkankorotustasoa, että käytännössä palkankorotuksia ei tule.

– Työllisyys- ja kasvusopimuksella tulee sopia veroratkaisujen lisäksi palkankorotuksista. Meille ei nollalinja riitä. Tulevaa sopimusta ja ostovoimaa ei voi myöskään rakentaa veroratkaisujen varaan, työnantajien rahaa tarvitaan, jotta sopimus syntyy, Luukkainen sanoo.

Avainsanat: