TTY:lle tekniikan pedagogiikan professuuri

|
Uutinen
Kuuntele

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt 600 000 euroa professuurin perustamiseksi Tampereen teknilliseen yliopistoon.

Tekniikan pedagogiikan professuuri on ainutlaatuinen Suomessa. Sen tavoitteena on uudistaa oppimista ja panostaa monipuolisesti tulevaisuudessa tarvittaviin taitoihin. Pedagogiikan professorin tehtävänä on tutkia ja kehittää tekniikan yliopisto-opetusta esimerkiksi digitalisaation myötä muuttuvassa oppimisympäristössä.

– Tulevaisuudessa tarvitaan monipuolista osaamista, kuten ymmärrystä globaaleista haasteista, yrittäjävalmiuksia ja vuorovaikutustaitoja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön asiamies Laura Juvonen sanoo.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt 600 000 euroa professuurin perustamiseksi.

– Haluamme olla mukana tukemassa TTY:n tärkeää työtä tekniikan pedagogiikan kehittämisessä. Taitojen lisäksi tällä voidaan myös kasvattaa opiskelijoiden motivaatiota ja innostusta, Juvonen jatkaa.

TTY pyrkii tekniikan opetuksen huipuksi

Uusi professuuri ja alaan liittyvän tutkimuksen käynnistäminen ovat osa pitkäjänteistä opetuksen kehittämis- ja laatutyötä. Sen avulla TTY pyrkii Suomen korkeatasoisimmaksi tekniikan opiskeluyhteisöksi.

Itsenäisen säätiömuodon ja säätiöpääoman tuottojen ansiosta TTY voi panostaa merkittävästi valitsemiinsa kehittämiskohteisiin. TTY-säätiön hallitus on osoittanut oppimisympäristöjen kehittämiseen vuosille 2015–16 yhteensä 2 miljoonaa euroa. 

– Opetus- ja kulttuuriministeriön kandidaatintutkinnon suorittaneille tekemän kyselyn mukaan opiskelijamme kokevat jo nyt voivansa paremmin kuin muut suomalaiset yliopisto-opiskelijat, TTY:n vararehtori Mika Hannula kertoo.

– TTY:n viimeaikainen kehitys sekä panostukset oppimisympäristöihin ja opetukseen ovat positiivisia. Säätiön lahjoitus osaltaan kannustaa jatkamaan hyvää työtä sekä myös edelleen kehittämään yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa, Matti Sommarberg Cargotecistä sanoo. Hän on Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen jäsen.

Tampere3-hanke

Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu valmistelevat parhaillaan Tampere3-nimellä tunnettua hanketta, jonka tavoitteena on kokonaan uudenlainen yliopistoyhteisö. Hankkeen visio on rakentaa perinteiset korkeakoulurajat ylittäviä tutkinto-ohjelmia kaikille korkeakoulujen keskeisille koulutusaloille sekä vahvistaa monitieteisen tutkimuksen edellytyksiä.

Jotta tavoitteeseen päästään, myös oppimisympäristöihin ja pedagogiikkaan tarvitaan uutta näkökulmaa. Tampere3-hankkeessa onkin perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on visioida tulevaisuuden oppimisympäristöjä. 

– Tampere3 tarjoaa kaikki mahdollisuudet luoda puhtaalta pöydältä aivan uudenlaisia kehittyviä oppimisympäristöjä ja pedagogisia ratkaisuja. Näitä kehitämme kaikki korkeakoulut yhdessä opiskelijalähtöisesti, rohkeasti ja visionäärisesti. Digitaaliset oppimisympäristöt ovat osa tätä yhteistä kehittämistyötä, TTY:n koulutuspäällikkö Kirsi Reiman sanoo.

Lue myös:

 

Avainsanat: