Verkkokurssilta valituksi?

”Henkilövalinnat ovat tärkeimpiä päätöksiä, joita organisaatio tekee.” Ajatuksessa on perää. Myös korkeakoulujen tärkeimpiä päätöksiä ovat opiskelijavalinnat. Valinta kannattaisikin tehdä huolella.

Onnistuvatko teknilliset yliopistot kuitenkaan opiskelijavalinnassaan? Miten diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalintaa eli DIA-valintaa voi kehittää? 

Opiskelijavalinnan voi katsoa onnistuneen silloin, kun saadaan mahdollisimman paljon hyviä hakijoita ja onnistutaan valitsemaan heidän joukostaan parhaiten alan opintoihin ja ammatteihin soveltuvat yksilöt. Onnistutaanko nyt kummassakaan? On tarkasteltava, mittaavatko nykyiset mittarit soveltuvuutta tekniikan alan opintoihin. Voidaanko tekniikan alalle saada vielä enemmän hakijoita? 

Miksei soveltuvat henkilöt päädy tekniikan alalle? 

Potentiaalisen hakijan näkökulmasta yksi keskeinen ongelma soveltuvan alan löytämisessä on tiedon puute. Hakijalla ei välttämättä ole tietoa siitä, millaista on tekniikan alan opiskelu tai insinöörin työ. Hän ei ehkä osaa arvioida, soveltuuko hän alan opintoihin ja töihin. Tämä tiedon puute johtaa mahdollisesti alan vaihtoon ja välivuosiin. 

Teknillisten yliopistojen näkökulmasta ongelma on, ettei tarvittavaa tietoa kyetä tarjoamaan. Niillä on kehnosti rajapintaa potentiaalisiin hakijoihin sekä heikosti konkreettisia vastauksia hakijoita askarruttaviin kysymyksiin.

Nykyisellään ratkaisuja tähän ongelmaan ovat abi-infot sekä hakijasivustot ja -esitteet. On myös ehdotettu, että tutustutettaisiin opinto-ohjaajia sekä matematiikan, fysiikan ja kemian opettajia tekniikan opintoihin ja työelämään, jotta he osaisivat ohjata opiskelijansa sinne. Näin voidaan vaikuttaa mielikuviin, mutta luulisi erityisesti potentiaalisen teekkarin kaipaavan mielikuvien tueksi kovaa konkretiaa.

Näiden ongelmien lisäksi ei ole erityisen perusteellista näyttöä siitä, että nykyinen valintamenettely onnistuisi poimimaan hakijajoukosta alalle soveltuvimmat yksilöt. 

Opiskelijavalinta massaverkkokurssin avulla

Yksi mahdollinen ratkaisu on massaverkkokurssi. Jos opiskelijavalinta toteutetaan avoimen massaverkkokurssin avulla, voitaisiin monilta osin parantaa opiskelijavalintaa.

Avoin massaverkkokurssi eli monille tutummin MOOC [massive open online course] on edelleen vähän jäsentymätön käsite. Termi taipuu moneen, mutta verkossa suorittamisen ja kaikille avoimuuden lisäksi keskeistä on, että massaverkkokurssit skaalautuvat. Tämä tarkoittaa sitä, että kurssin kustannukset eivät juurikaan poikkea olipa kurssilla kymmenen, tuhat tai satatuhatta opiskelijaa. 

Opiskelijavalinnassa ja -markkinoinnissa massaverkkokurssin avulla ei ole mitään uutta. Yksi keskeisistä syistä yliopistoille järjestää ”pyyteettömästi” massaverkkokursseja on nimenomaan opiskelijamarkkinointi: hyvä massaverkkokurssi innostaa hakemaan kurssia järjestävään opinahjoon. 

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on jo vuodesta 2012 tehnyt opiskelijavalintaa keväisin pidettävän ohjelmoinnin massaverkkokurssin avulla. Valinta tapahtuu siten, että henkilö suorittaa kurssin, hakee opiskelupaikkaa ja osallistuu näyttökokeeseen, johon kuuluu ohjelmointinäyte sekä haastattelu. Kurssille osallistuneiden ja valittujen opiskelijoiden määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta (Kuva 1).

Tietojenkäsittelytieteen laitos on samalla jatkanut perinteistä opiskelijavalintaa. Massaverkkokurssin avulla valitut opiskelijat ovat kuitenkin suoriutuneet paremmin: he ovat ensimmäisen vuoden aikana suorittaneet keskimäärin 40 prosenttia enemmän opintopisteitä hiukan korkeammilla arvosanoilla kuin perinteisellä tavalla valitut. Tästä ei kannata vetää hätäisiä johtopäätöksiä, mutta näyttäisi siltä, että opiskelijavalinta massaverkkokurssin avulla on ollut perinteistä tapaa onnistuneempi.

Tietojenkäsittelytieteen laitoksen opintoesimies Jaakko Kurhila toteaakin Yliopistolaisessa 2/2013, että massaverkkokurssin kautta valitut ovat motivoituneita ja pärjäävät hyvin, sillä ”MOOCin tekemällä opiskelija näkee, onko hänestä alalle ja haluaako hän alalle”. Kurhila olisi valmis lakkauttamaan perinteisen opiskelijavalinnan kokonaan. 

Paluu karsintakursseihin?

Kurssimuotoista opiskelijavalintaa on järjestetty ennenkin. Teknillisessä korkeakoulussa oli aikanaan karsintakurssit, joille hakijoiden oli osallistuttava. Matemaattisia aiheita sisältänyt kurssi kesti muutaman viikon ja opittua mitattiin tenteillä viikoittain. Tenttimenestys sekä lukio- ja ylioppilastodistuksen arvosanat ratkaisivat sisäänpääsyn.

Moinen kurssi mittasi varmasti motivaatiota, alan omaksumiskykyä sekä soveltuvuutta yleisesti paremmin kuin nykyiset DIA-valinnan pääsykokeet. Sitoutuminen kurssin suorittamiseen useaksi viikoksi karsii heikosti motivoituneet yksilöt. Lisäksi alan opiskelu on mitä parhain tapa mitata soveltuvuutta alan opintoihin – niin hakijan kuin korkeakoulun näkökulmasta. Kun lisäksi osaamista mitataan useaan otteeseen, ei opiskelupaikka jää yhdestä epäonnistuneesta koesuorituksesta kiinni. 

Kurssista luovuttiin ilmeisesti korkeiden kustannusten vuoksi. Nyt massaverkkokurssien aikakaudella voitaisiin karsintakurssijärjestelmään palata, sillä karsintakurssin järjestäminen massaverkkokurssina ei maksaisi juuri mitään yhtä hakijaa kohden.

TEKin koulutuspoliittisessa ohjelmassa onkin linjattu tavoitteeksi seuraavaa: ”Pääsykokeista on luovuttu ja niiden tilalle on kehitetty verkkokursseja, joita itsenäisesti suorittaen on mahdollista todistaa osaamisensa ja saada opiskeluoikeus. Verkkokurssit mittaavat alalla laajasti tarvittavaa osaamispohjaa.”

DIA-massaverkkokarsintakurssi

Pelkästään ohjelmoinnin massaverkkokurssi ei liene riittävän monipuolinen tekniikan opiskelijavalinnan tarpeisiin. Millainen karsintakurssi sopisi DIA-valintaan?

Kurssi voisi alkaa kevään alussa valmennuskurssina matematiikan, fysiikan ja kemian ylioppilaskokeisiin. Tämä houkuttelisi kurssille laajasti kyseisten aineiden kirjoittajia. Kurssin luennot ja muut oppimateriaalit olisivat saatavilla verkossa. Pisteitä kurssilla saisi verkossa palautettavista harjoitustehtävistä, jotka tarkistettaisiin automaattisesti. Kurssin alkupuolella alettaisiin opettaa myös ohjelmointia, sillä ohjelmointi ja sen avulla opittavat ongelmanratkaisutaidot sekä looginen ja algoritminen ajattelu ovat yhä välttämättömämpiä taitoja jokaiselle insinöörille. Alkupuolella kurssia voitaisiinkin ohjelmoida algoritmeja lukiotason matematiikan, fysiikan ja kemian ongelmien ratkaisemiseksi, kuten liuoksen pH:n määrittäminen, kappaleen lentoradan simulointi tai Newtonin menetelmä. 

Kurssin edetessä alettaisiin esitellä eri tekniikan aloja harjoitustehtävien kautta. Esimerkiksi rakennustekniikan harjoitustehtävän ohessa mainostettaisiin, että rakennustekniikkaa pääsee opiskelemaan Aalto-yliopiston ja TTY:n rakennustekniikan hakukohteiden kautta. Opiskelijan kiinnostuttua jostakin tietystä alasta hän voisi syventyä nimenomaisen alan tehtäviin.  

Kurssin lopussa opiskelija laittaisi hakukohteet haluamaansa järjestykseen ja osoittaisi osaamisensa vielä näyttökokeessa. 

Kurssi voisi tuottaa paljon hyvää:

1. Kurssin suorittajat menestyisivät ylioppilaskirjoituksissa, 
2. oppisivat ohjelmoinnin perusteet, 
3. saisivat ensimmäiset opintopisteensä, 
4. tutustuisivat eri tekniikan aloihin ja mahdollisesti innostuisivat niistä sekä 
5. pystyisivät tekemään valistuneen päätöksen, minne haluavat opiskelemaan. 
6. Lisäksi korkeakoulut pystyisivät tekemään valistuneen päätöksen siitä, ketkä ovat alalle soveltuvimmat hakijat. 

Paluu Turun akatemiaan?

Viedäänpä ajatus vieläkin pidemmälle. Mitä jos palattaisiin Turun akatemian aikaan, jolloin ylioppilaskirjoitukset olivat pääsykoe kyseiseen opinahjoon? Mitä jos ylioppilaskirjoitukset ja lukion koko abivuosi korvattaisiin eri alojen massaverkkokursseilla, joilta valittaisiin soveltuvimmat opiskelijat korkeakouluihin?

Kurssien opiskelua voisi tukea lukioissa sulautuvalla oppimisella eli opettajat antaisivat harjoitustehtävien tekemiseen ohjausta sekä muuten tukisivat opiskelijoiden oppimista. Abivuoden lopussa opiskelijalla olisi varmasti hyvä käsitys siitä, minne hän haluaa opiskelemaan ja korkeakouluilla käsitys, ketkä ovat parhaat hakijat. 

Massaverkkokurssien toteuttaminen ei ole helppoa, ja eri aloilla on omat haasteensa kurssien järjestämiseksi skaalautuvasti. Mahdollisuuksia, valmiita ratkaisuja ja hyviä esimerkkejä sekä niistä saatuja hyviä tuloksia on kuitenkin jo olemassa. Onkin paikallaan pilotoida massaverkkokursseja opiskelijavalinnassa myös tekniikan alalla.

Kirjoittaja on pitkän linjan teekkarivaikuttaja Aalto-yliopistosta. Hän toimi muun muassa vuodet 2013–2014 TEKin koulutusvaliokunnassa. 

• Lue myös: Huippuyliopiston kursseja ilmaiseksi