Tulevaisuuden tutkijat

|
Uutinen
Kuuntele

Vuoden 2014 Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun finaalissa soi blues.

– Toissapäivänä oli "ke", tänään on TuKoKe, soi Perttu Pölösen ja Petri Huhtalan TuKoKe Blues -kappale. Se aloitti vuoden 2014 Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun palkintojenjaon. Kaksikko sai osansa jännityksestä, sillä he olivat molemmat finalisteja.

Kilpasilla vuodesta 1979

TuKoKe on Suomen vanhin lapsille ja nuorille suunnattu tiede- ja teknologiakilpailu. Vuoden 2014 kilpailuun osallistui 135 lasta ja nuorta yhteensä 53 erilaisen tutkimuksen, projektin ja keksinnön voimin.

Finaali järjestettiin Kumpulan tiedekampuksella 3.–4.4. ja siihen kutsuttiin 20 työtä. Kaikki finalistit palkittiin 200–2000 eurolla. 

Eläimellistä menoa

Miten lintu lentää? Tianna Pajukangas ja Essi Vesapuisto Kaustiselta tutkivat asiaa muun muassa mehupilleistä ja kartongista rakentamansa siipimallin avulla.

Kaustiselta selvisi finaaliin myös Nella Salon ja Milla Paavolan Kissanpanta-tutkimus. Kaksikko selvitti, että kissat pitävät pehmeistä, kalanhajuisista ja rapisevista kaulapannoista.

Päiväkoti Metsäpolun puututkimus Taipalsaarelta oli tuomariston mukaan ansiokas, koska puut ovat lähellä jokaista.

Tuttavallisesti nimetyssä Naperosarjassa kaikki finalistit palkittiin.

Kofeiinilla voittoon

Lukiolaisten sarjan voitti Maura Kere Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Kere mallinsi kofeiinilähteiden, kuten kahvin ja energiajuomien vaikutusta ihmisen aivoihin.

– Tiesin, että haluan tutkia geenejä. Kofeiini on ollut paljon esillä, mutta sitä oli tutkittu vähän, kertoo Kere tutkimuksensa lähtökohdista.

Abiturientin tavoitteena on valmistua lääkäriksi.

– En muista aikaa, etten olisi halunnut olla lääkäri.

Kere haluaisi myös jatkaa tutkimustyötä.

– Minua kiinnostaa elämien koskettaminen tutkimuksen kautta.

Kere osallistuu tutkimuksellaan seuraavaksi Euroopan Unionin Young Scientists (EUCYS) -kilpailuun. Florence Nightingale -fani on vahva valinta Suomen edustajaksi Puolaan.

Kolmikko Jenkkeihin

Lyhyen ajan osakesijoittamista tutkinut Wili Majamaa vei voiton peruskoululaisten sarjassa. Toiseksi tullut Miro Brunou valittiin Broadcomin MASTERS International -ohjelmaan Yhdysvaltoihin. Brunou tutki paperilennokkeja ja selvitti niiden parhaan siipimallin.

Palkintotilaisuuden bluesilla käyntiin polkaissut kaksikko pokkasi palkintoja. Viime vuoden TuKoKe ja EUCYS-voittaja Pölönen ja lukiolaissarjassa toiseksi tullut Huhtala valittiin Suomen edustajiksi kansainväliseen Intel ISEF -kilpailuun. Pölönen jatkokehitti työssään Sävelkello-keksintöään. Huhtala kehitti uudenlaisen syntetisaattorin.

TuKoKe 2014 päättyi iloisissa tunnelmissa. Dingon Autiotalokin sai uuden käsittelyn Pölösen ja Huhtalan käsissä.

– Ja käsi kädessä kuljemme Kaliforniaan…

TuKoKe-kilpailu

  • Katso lisätietoja kilpailusta: www.tukoke.fi
  • Finalistien työt ovat esillä Tekniikan museossa kesällä.
  • TuKoKe-kilpailun järjestää TEK yhdessä Kehittämiskeskus Opinkirjon kanssa.