Ei menetetä huippuosaamista väsymykselle

|
Uutinen
Kuuntele

Kaikki työnantajan käytettävissä oleva aika on luettava työajaksi työnteon ajasta ja paikasta riippumatta.

Harvaa lakia rikotaan yhtä räikeästi kuin työaikalakia.

Ylitöitä tekevistä TEKin jäsenistä kolmannes ei saa ylitöistä lainkaan korvausta, ja vain 18 prosentille ylityöt korvataan työaikalain mukaisesti korotettuna rahana tai vapaa-aikana. Lisäksi yli puolet joutuu matkustamaan vapaa-aikana työasioissa ilman korvausta, paljastaa TEKin vuoden 2016 työmarkkinatutkimus.

– Voimassa oleva työaikalaki ei sovellu hyvin asiantuntijatyöhön ja uusiin työnteon muotoihin. Laki tunnistaa sen piiriin kuuluvaksi työksi vain työn, joka tehdään työnantajan työnjohdon alaisuudessa, hänen välineillään ja tiloissaan, summaa TEKin neuvottelujohtaja Teemu Hankamäki.

Työaikalakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Työryhmän on tarkoitus saada ehdotuksensa valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä, minkä jälkeen se menee lakivalmisteluun.

Hankamäki korostaa, että laki on saatava vastaamaan 2020-luvun työelämän vaatimuksia. Työ on vapautettava ajasta ja paikasta.

– Työajaksi on luettava kaikki työhön käytettävä aika, joka ollaan työnantajan käytettävissä riippumatta siitä, missä ja milloin työ tehdään.

– Tämä mahdollistaa esimerkiksi etätyön lukemisen työajaksi ja matkalla tehdyn työn huomioimisen.


Pitkät työajat altistavat kroonisille sairauksille

Vuonna 2016 TEKin jäsenten keskimääräinen viikoittainen työaika venyi asematasosta riippuen 39,2–43 tuntiin.

”Ei työaika mitään kerro, vaan saavutetut tulokset”, kuuluu monesti kuultu väite. Tuloksia ei kuitenkaan saada aikaan ilman työhön käytettyä aikaa. Ja sillä, kuinka paljon työtä tehdään, on paljonkin merkitystä – etenkin kun työelämässä tulee jaksaa vielä kymmeniä vuosia eteenpäin.

– On runsaasti vakuuttavaa tutkimusnäyttöä siitä, että pitkät työajat altistavat kroonisille sairauksille ja haitallisille elintavoille sekä ovat riskitekijöitä kognitiiviselle toimintakyvylle, kiteyttää vanhempi tutkija Annina Ropponen Työterveyslaitokselta.

Sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen ja unihäiriöiden riskit kasvavat jo, kun töitä tehdään säännöllisesti yli 40 tuntia viikossa. Esimerkiksi aivohalvauksen riski nousi 41–48 tuntia työskentelevillä 10 prosenttia ja 49–54 tuntia työskentelevillä 27 prosenttia, selviää vuonna 2015 tehdystä yli 600 000 henkilöä kattavasta Työterveyslaitoksen tutkimuksesta.

– Työajat vaikuttavat vireyden ja unen kautta toimintakykyymme työssä eli työsuoritukseen, kertoo tutkimusprofessori Mikko Härmä Työterveyslaitokselta.

Kun uni ja palautuminen työstä eivät ole riittävät, kyky keskittyä, uuden oppiminen ja itseohjautuvuus heikkenevät.


Työajanseuranta on retuperällä

Ropposen mukaan tutkimukset myös osoittavat, että ennen kaikkea työstä irrottautuminen vapaa-ajalla parantaa hyvinvointia ja työssä suoriutumista.

Työntekijöiden jaksamisesta on kuitenkin mahdotonta huolehtia ellei työaikoja seurata säännöllisesti. Tällä hetkellä työajanseuranta on työpaikoilla retuperällä. Lähes 30 prosenttia TEKin jäsenistä ilmoittaa olevansa työajanseurannan ulkopuolella.

– Nykyteknologian avulla työajan seuraaminen ei ole vaikeaa tai kallista. Jos työnantaja laiminlyö työaikakirjanpidon, pitää luottaa työntekijän itsensä pitämään kirjanpitoon, Hankamäki sanoo.

Työaikapankit ovat hyvä apuväline kuormituksesta palautumiseen ruuhkahuippujen jälkeen. Työaikapankkiin talletetaan tehtyä työaikaa tai ansaittuja vapaita ja sieltä nostetaan vastikkeeksi palkallista vapaata.

Hankamäen mielestä työaikapankkien käyttöönottamisesta ja pankkijärjestelmän peruspiirteistä tulisi säätää laissa.

– On tärkeää, että vain työehtosopimusten sopijaosapuolet voivat sopia lain säädöksistä toisin. Tällä tavalla turvataan osapuolten välinen tasapuolinen sopiminen.
 

TEKin jäsenen työpäivä
Keskimääräinen todellinen työaika viikossa
  • Johto 43 h
  • Keskijohto 40,6 h
  • Asiantuntija 39,2 h
  • Yleisesti sovellettava työaika 37,5 h/vko

Ylitöiden korvaaminen ylitöitä tekevillä

  • Korvataan jotenkin 65 %
  • Korvataan työaikalain mukaisesti korotettuna rahana/vapaa-aikana 18 %
  • Ei korvata 33 %

Matkapäivien lukumäärä vuodessa

  • Keskiarvo: 24 kpl
  • Mediaani: 15 kpl

Työajan seuranta

  • Työaikaa ei seurata 28 %
  • Kellokortin tai muun vastaavan avulla 47 %
  • Henkilökohtaisen kirjanpidon avulla 24 %
  • Muulla tavalla 2 %

Etätyömahdollisuus

  • Mahdollista 78 %

Lähde: TEKin työmarkkinatutkimukset 2013–2016


 

Työ aikaan -kampanja
Myös asiantuntijat tarvitsevat työaikalain. Neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kampanja herättää keskustelua työajan seurannan tärkeydestä.

YTN:n teesit työaikalakiuudistukseen
  • Työaikasuojelu ja työajanseuranta koskevat kaikkia asiantuntijoita.
  • Kaikki työ- ja virkasuhteessa olevat ovat saman lain piirissä.
  • Työajaksi luetaan kaikki työnantajan käytettävissä oleva työhön kuluva aika työnteon ajasta ja paikasta riippumatta.
  • Matkustamiseen käytettyä aikaa ei lueta vuorokautiseksi lepoajaksi tai viikoittaiseen vapaa-aikaan.
  • Työntekijät kantavat entistä suuremman vastuun työajastaan ja sen sijoittelusta. Työnantajat taas huolehtivat työajan joustavasta seurannasta.
  • Vain valtakunnalliset työehtosopimusten sopijaosapuolet voivat sopia toisin kuin työaikalaissa on säädetty.

Lue lisää Työ aikaan -kampanjasta.

 

Avainsanat: