TEK kehittää yrittäjäjäsentensä edunvalvontaa

|
Uutinen
Kuuntele

TEK on liittynyt Akavan yrittäjien ja itsensä työllistäjien edunvalvontajärjestö Entreen.

– TEKin jäsenistä noin kahdeksan prosenttia työskentelee pää- tai sivutoimisena yrittäjänä, ja työelämän murroksessa joukko kasvaa tulevaisuudessa entisestään. On tärkeää, että heidän etujaan ajetaan mahdollisimman hyvin. Isommalla joukolla saamme tuotua kantojamme esiin aiempaa paremmin päätöksenteossa, kertoo TEKin yrittäjyysasioista vastaava asiamies Martti Kivioja.

Akavan yrittäjien ja itsensä työllistäjien edunvalvontajärjestö toimii akavalaisten liittojen yhteistyöjärjestönä yrittäjäjäsenten ja itsensä työllistäjien edunvalvonnalle. Yhteensä järjestöön kuuluu nyt 17 akavalaista järjestöä.

– Kyseessä on samankaltainen edunvalvontajärjestö kuin ovat yksityisen sektorin Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Kivioja selventää.

Entren tavoitteena on muun muassa kehittää yrittäjien ja itsensä työllistäjien asemaa ja sosiaaliturvaa.

TEKin pitkäaikaisena tavoitteena on ollut saada palkansaajan ja yrittäjän statuksen määrittely yksiselitteisemmäksi ja siirtyminen roolista toiseen helpommaksi, jotta yrittäjäksi ryhtyvä ei menettäisi sosiaalietuuksiaan, kuten työttömyysturvaansa, Kivioja korostaa.


TEKin yrittäjyysasioista vastaava asiamies Martti Kivioja (vas.) keskustelemassa kansanedustaja Ben Zyskowiczin kanssa.
 

Itsensä työllistäjien työttömyysturva paranemassa

Asia on jo nytkähtämässä eteenpäin. Akavan johtaja Maria Löfgren ja Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén kartoittivat viime vuonna itsensä työllistäjien työttömyysturvan kehittämistarpeita. Selvitysmiehet esittivät nykyisiin työttömyysturvan rahoituksen säännöksiin pohjautuvaa yhdistelmävakuutusta, joka ottaisi huomioon työttömyysturvassa sekä yrittäjänä että palkansaajana kerrytetyt tulot ja työkokemuksen.

Lisäksi he ehdottivat, että työttömänä aloitettua yritystoimintaa pidettäisiin sivutoimisena ja työttömällä säilyisi oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen ensimmäisen neljän kuukauden ajan. Sen sijaan selvitysmiehet säilyttäisivät edelleen jaon yrittäjä- ja palkansaajatyön välillä.

– Esillä ollut malli olisi toteutuessaan askel oikeaan suuntaan, mutta tulevaisuudessa on syytä miettiä, tarvitaanko olleenkaan jakoa yrittäjä- ja palkansaaja-aseman välillä, Kivioja miettii.


Uusia verkostoja ja tehokkaampaa edunvalvontaa

TEK on tehnyt jo muutenkin pitkään yhteistyötä yrittäjyysasioissa muiden ammattiliittojen kanssa. Vuoden 2015 lopulla TEK oli mukana perustamassa Akateemiset yrittäjät AKYa, johon kuuluu nyt kahdeksan akavalaista järjestöä.

– AKY muun muassa järjestää yhteisiä koulutuksia ja tapahtumia. Yhteistapahtumat luovat oivan mahdollisuuden erilaisten osaajien tapaamiseen ja verkostojen laajentamiseen. Lisäksi AKYkin toimii jäsenjärjestöjensä yhteistyöelimenä yrittäjyyteen liittyvässä edunvalvonnassa, Kivioja sanoo.

AKY on Suomen Yrittäjien toimialajärjestö.

– Näin ollen TEKin jäsenet voivat hankkia Suomen Yrittäjien laajan palvelupaketin edullisesti ilman, että heidän tarvitsee erikseen liittyä Suomen Yrittäjien jäseneksi. Palvelupaketti täydentää TEKin omia yrittäjille suunnattuja palveluita, Kivioja kertoo.
 

TEKin yrittäjäjäsenten palvelut

Myös yrittäjän kannattaa olla TEKin jäsen. Autamme menestymään yrittäjäuran eri käänteissä.

Lue lisää TEKin yrittäjille suunnatuista palveluista. >>

 
 

Avainsanat: