Korkeakouluopiskelijoita kävelemässä portaita alas Aalto-yliopiston kampuksella

Opiskelijavaikuttaminen

Opiskelijoiden ääni kuuluu vahvana TEKissä. Kuka tahansa TEKin opiskelijajäsen voi hakea opiskelijaedustajaksi. Tutustu alta tarkemmin, mistä on kyse!

image with text

TEKin jäsenistä yli 20 000 on opiskelijoita. Heidän äänensä kuuluu vahvana kaikkialla – opiskelijajäsenillä on täysivaltaiset edustajat kaikilla TEKin päätöksentekotasoilla aina valtuustosta hallitukseen ja valiokuntiin.

TEK on ollut ammattijärjestönä edelläkävijä ottaessaan opiskelijajäsenet mukaan päätöksentekoon jo 1980. Alkuun opiskelijoilla oli kokouksissa vain puheoikeus; nykymuotoinen opiskelijoiden äänivaltainen edustus lisättiin sääntöihin vuonna 1994.

image with text

Mitä opiskelijaedustajat eli hallopedit tekevät?

Hallopedit edustavat opiskelijoita TEKin valiokunnissa ja tekkiläisiä Akavan opiskelijoiden valtuuskunnissa.

Valiokunnilla on merkittävä rooli TEKin toiminnassa: ne toimivat hallituksen apuna ja asiantuntijoina omilla erityisaloillaan. Opiskelijaedustajat nimitetään vain vuodeksi kerrallaan, vaikka valiokuntien kaudet muutoin ovat kolmivuotisia. Valiokunnat kokoontuvat noin 6-10 kertaa vuodessa ja hallopedien tehtävä on pitää opiskelijoiden ääntä kuuluvilla kokouksissa ja kertoa kokouksissa tehdyistä päätöksistä muille hallopedeille.

Opiskelijaedustajat 2024

 

Korkeakouluvaliokunta 
Roope Rintala (Tampere), varalla Tuomas Heikkinen (Helsinki)

Koulutuspoliittinen valiokunta 
Veera Ollikainen (Espoo), varalla Mikko Sipola (Kuopio) 
Mika Pajala (Tampere), varalla Heta Kiviahde (Tampere) 
Tommi Murtola (Lappeenranta), varalla Tuomas Alm (Lappeenranta)

Kunnan valiokunta 
Juho Hämäläinen (Lappeenranta), varalla Lotta Liuhamo (Turku)

Teknologia- ja innovaatiopoliittinen valiokunta 
Valtteri Aurela (Espoo), varalla Olivia Roos (Tampere)

Työelämävaliokunta 
Maria Kukkula (Tampere), varalla Aino Närhi (Tampere)

Valtion valiokunta 
Suvi-Tuuli Ryhönen (Lappeenranta), varalla Eero Rauhamäki (Lappeenranta)

Yhteisövaliokunta 
Nina Kovanen (Tampere), varalla Hilla Mäkinen (Tampere)

Yksityisen sektorin valiokunta 
Juho Ollila (Turku), varalla Otto Tikkala (Tampere)

Yrittäjyysvaliokunta 
Janne Nousiainen (Tampere), varalla Matias Palmroth (Jyväskylä)

Nuorten valiokunta 2024–2026: 
Jaakko Marttila (Lappeenranta) 
Lari Vanhala (Lappeenranta) 
Katriina Jääskö (Tampere) 
Aleksi Pesonen (Oulu) 
Jussu Hämynen (Espoo)

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (Espoo): Saku Turkulainen, varalla Joona Lipponen 
LUT-yliopiston ylioppilaskunta (Lappeenranta): Avaneep Kamal, varalla Eerika Närhi 
Oulun teekkariyhdistys ry: Anttu Konstenius, varalla Noora Lyytinen 
Tampereen teekkarit ry: Tommi Paavola, varalla Olavi Latukka 
Teekkarikomissioyhdistys ry (Turku): Aleksi Pelkonen, varalla Matti Loimaranta 
TEKin ML-yhdistys: Miia Pynnönen, varalla Tuomas Arasjärvi 
Tutti ry (Vaasa): Joonas Nurmi, varalla Ulpu Ojutkangas 

Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan jäsenet 
Juho Hakala (Lappeenranta) 
Oskari Järvinen (Espoo) 
Kristian Suominen (Turku) 
Eetu Hartikainen (Tampere) 
Yleisvara ja työjaostossa TEKin mandaattipaikka: Ida Parkkinen (TEK)

TEKin valtuuston opiskelijajäsenet  
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (Espoo): Olli Tunkelo, varalla Leevi Koistinen 
LUT-yliopiston ylioppilaskunta (Lappeenranta): Erik Kuitunen, varalla Katja Immonen
ML-yhdistys: Laura-Tuuli Aarnio, varalla Juulia Kärki
Oulun teekkariyhdistys ry: Nikita Konovets, varalla Ilari Pirilä 
Tampereen teekkarit ry: Sami Harmaala, varalla Niko Kangasniemi 
Teekkarikomissioyhdistys ry (Turku): Jani Norrby, varalla Kevin Hede 
Tutti ry (Vaasa): Matias Mäkelä, varalla Eemeli Korpi

TEKin hallituksen opiskelijaedustajat

Julius Haapakoski, varalla Casimir Ruohomaa

Kiinnostaisiko opiskelijaedustajan tehtävä?

Haluatko valtaa, verkostoja ja asiantuntemusta? Haluatko päästä vaikuttamaan valtakunnallisesti merkittävän ja vaikutusvaltaisen toimijan linjauksiin? Opiskelijaedustajana pääset osaksi kaikkea tätä.

Opiskelijaedustajana pääset vaikuttamaan asioihin ja muodostamaan tulevaisuutesi kannalta erittäin arvokkaita verkostoja. Tutustut sekä todella kokeneisiin tekkiläisiin asiantuntijoihin että muihin opiskelijavaikuttajiin ympäri Suomen. Pääset myös syventymään oman valiokuntasi aiheisiin.

Kaikki kokouksiin liittyvät kulusi korvataan (esim. matka- ja majoituskulut). Suurin osa kokouksista on Helsingissä. Lisäksi pääset mukaan esimerkiksi TEKin Halloped-koulutukseen, Opiskelijavaikuttajaseminaariin ja Saimaa-ilmiöön.

Opiskelijaedustajia haetaan avoimella haulla aina loppusyksystä. Ilmoitamme haun avautumisesta TEKin viestinnässä, kuten jäsenkirjeissä ja somessa. Hakukelpoisia ovat kaikki TEKin opiskelijajäsenet. Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ei vaadita. Kokemusta tärkeämpää on innostus ja motivaatio tulla mukaan toimintaan, vaikuttaa asioihin sekä oppia uutta.